KotkanPS Blog


Puoluekokous by IDA
kesäkuu 20, 2011, 4:23 pm
Kategoria(t): Uncategorized

Tampereen puoluekokous, joka oli kaikin puoli loistavasti järjestetty tilaisuus, meni Kotkan PS:n kannalta paremmin kuin hyvin. Juho Eerola äänestettiin puheenjohtajistoon ilman mitään temppuilua ja nyt kävi onnellisesti niin, että ykkönen olikin kakkonen, sillä parempaa ensimmäistä varapuheenjohtajaa kuin Hanna Mäntylä on saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Juho olisi tietenkin ollut sellainen, mutta aina ei voi, eikä pidäkään voittaa.

Lievää potusta kokouksesta palatessa aiheutti se, että puoluejohto asettui omaa puheenjohtajaamme vastaan asiassa, jonka ei olisi pitänyt olla asia eikä mikään. Yhden selkeästi, avoimesti ja rehellisesti äänestetyn nimen poistaminen, nostaa aina esille monta nimeä sieltä takaa.  Asia on unohdettu, ja ennen kaikkea tapahtumista, jotka johtivat tähän on otettu opiksi. Me yritämme parantaa tapamme ja toivomme, että myös puoluejohto suhtautuisi näin ja tekisi niin.

Eli näillä mennään. Viimeistään kunnallisvaaleissa tavataan.


Jätä kommentti toistaiseksi
Jätä kommentti



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s



Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.